Pentutapaaminen Puuhamaassa

G-pentueen Luca, Riki, Manu, Opri ja Ronja omistajineen Puuhamaan portailla :)

G- Pentueen pentutapaaminen Puuhamaassa 13-15.9.2013

G- pentue oli koolle kutsuttu kotiimme Puuhamaahan pentutapaamiseen. Kutsuttuja oli kaiken kaikkiaan 10 pentua omistajineen. Lopulta paikalle saapui 8 ilmoittautuneesta 5 pentua omistajineen.

PERJANTAI

Perjantaina saapui Opri Espoosta, Luca Helsingistä ja Ronja Turusta.                           

Jälleen näkemisen riemu oli suunnaton ja voi sitä murinan, ärinän ja kolistelun melskettä, kun 3 noin 5kk:n ikäistä rottisvaavia ryskäsivät🙂.

Omistajat valitsivat yöpymispaikkansa ja sitten olikin vuorossa rentoa jutustelua juomien parissa... ja yllätys, yllätys puhuimme koirista ja esille tulleista iloista sekä suruista. Tervetuliaismaljana kilistelimme shampanjat🤪.Rantasauna lämpesi koko illan ja lopulta miehet ensiksi saunaan. Johan siinä kului hetki jos toinenkin😋ja naiset pääsivät melko myöhään saunan lämpöön. Saunan puhtaina mahtava pihvin ja ranskalaisten tuoksu toivotti saunojat tervetulleeksi ruokapöytään.... ja ruoka maistui taivaallisen hyvältä punaviinin kera.

Illan viilentyessä siirryimme jutustelemaan sisätiloihin ja taisi siinä ilta venyä pitkälle yön tunteihin😙.

LAUANTAI

Hyvin jaksoimme aamusella nousta ylös valmistamaan aamiaista. Seurana meillä oli pikku Ronja apulainen puuhailemassa kanssamme. Ja kyllä sen kuono ennätti sitten joka paikkaan... milloin uunin uumeniin, milloin roskikseen... milloin jopa uuniin 🤨.... ja taisipa siinä kasvattaja "pappa" opettaa Ronja tyttöselle kerjäämisen jalon taidon😙.

Nautittuamme aamupalamme, siirryimme olohuoneen puolelle ja valmistauduimme Rottweileryhdistyksen pennunomistajan kurssin luentoon, jonka ohjasti Jarno. Aluksi Ronja, Luca ja Opri vei kaiken huomion omalla kivallaan, mutta melskeen yllyttyä niin kovaksi, ettei omia ajatuksiaan kuullut, passitimme viikarit ulos riehumaan😀. Mukavasti luennon lomassa virisi keskustelua ja kysymyksiä ja näin muutama tunti kului ihan siivillä, välillä kahvia hörpäten ja pienellä happihyppelyllä käyden🙂.

Pienen hengähdystauon jälkeen saapui Manu Joensuusta. Ja voi sitä ärinän pörinää, kun otettiin uusi tulokas vastaan. Ensin Manu oli hieman hätää kärsimässä ahdistelusta, mutta ei kestänyt kauaakaan, kun pääsi juoneen mukaan ja antoi samalla mitalla takaisin😋.

Nyt olikin aika siirtyä tottelevaisuuden pariin. Allekirjoittanut laittoi perunat uuniin muhimaan, jotta nälkäiset "leiriläiset" saisivat murua rinnan alle. Koko porukka siis koolle ja siirryimme tottelevaisuuskentälle. Jokainen pentu ohjaajineen sai näyttää taitojaan ja opetella uusia asioita Jarnon opastuksella. Pennut olivatkin nopeita ja innokkaita oppilaita oppimaan uusia asioita....suurempi työ olikin sitten itse ohjaajien opastamisessa🤪. Jokaiselle tuli hieman kotiläksyjä kotiin viemiseksi, joiden avulla helpottuu pennun kanssa päivittäinen toimiminen😉.

Tottelevaisuuden jälkeen savustuspönttö tulille ja merilohta savustumaan. "Leiriläiset" innokkaasti lupasivat laittaa rantasaunan lämpiämään.

Maukas lohiateria valkoviinin kera maistui nälkäisille työn puurtajille. Ruokailun jälkeen saapui Riki Kiuruvedeltä ja jälleen sai uusi tulokas tuntea nahoissaan, ettei vielä kuuluu joukkoon... mutta niin se Rikikin oppi nopeasti talon tavoille ja niin 5 viikaria piti elämää yllä Puuhamaan rauhallisessa maalaismiljöössä🙃.

Nyt oli naisten vuoro mennä ensin nauttimaan saunan antimista. Ja kyllähän sitä nautittiinkin useampien löylyjen ja uintien merkeissä.

Ilta pimeni ja tunnelmalliset kynttilälyhdyt valaisivat pihamaan. Sää oli suosinut ja kaikilla oli hyvä mieli sen hetkisistä anneista. Ilta venyi joidenkin kohdalla ihan klo. 4.00 aamuyöhön asti😋.

SUNNUNTAI

Mutta silti pirteänä jaksoimme nousta heti 8.00 jälkeen valmistamaan aamiaista. Hiljalleen kömpi kaikki hieman pirteämmät ja hieman nuutuneemmatkin ylös peiton lämpimästä syleilystä. Nautittiin aamiainen ja suunnitelmissa oli hakumetsälle lähtö. Muutaman sadepisaran taivas ripautti, mutta silti jokainen oli halukas lähtemään metsään hakuilemaan 🙂. Mukavan aktiivista porukkaa🤪. Siispä makkaraa pilkkomaan ja ulkvaatteita päälleen pukemaan....ja VOT🤩.... aurinko pilkisti pilven raosta ja antoi meille aurinkoisen päivän😀.

Autoletkalla siirryimme hakumetsään ja pääsimme tutustumaan haun ja esineruudun saloihin. Yhdessä talloimme hakualueen, jonka jälkeen keskustelimme siitä, kuinka maalihenkilö toimii piilolla. Ensin Jarno näytti Rompun kanssa haukku ilmaisun ja sen jälkeen Ellan kanssa rulla ilmaisun. Sitten olikin pentujen vuoro🙂.

Pennut olivat mukavan innokkaita ja uteliaita. Jopa pieni ujouskin saatiin muutettua uteliaisuudeksi ja jokainen pentu meni lopulta iloisesti metsään syömään maalihenkilöltä makupaloja🙂. Ohjaajat saivat harjoitella ohjaamista ja maalihenkilönä oloa. Oli mukava nähdä kuinka jokainen heittäytyi mukaan hullutteluun🤪. Jopa Fiia pääsi ottamaan muutaman hakupiston... ilman ilmaisua😉.

Jarno näytti vielä Rompun kanssa mitä esineruutu on ja kuinka sitä pennun kanssa voi harjoittaa. Ja kovasti heräsi keskustelua niin haun kuin esineruudun asioista.

Metsässä kului mukavasti 4 tuntia, jonka aikana maukas kinkkukiusaus muhi uunissa. Nälkäiset metsäläiset saapuivat metsän siimeksestä ja siirtyivät pöydän antimiin. Vielä kahvihetki ja oli hiljalleen kotiin lähdön aika. Oli siinä sitten monet halit, kiitokset ja jälleen näkemisen toivotukset🙂. Pentujen halit ja pusi lipaisut😘.

Hiljalleen Puuhamaa hiljeni viimeisenkin pennun lähdön jälkeen ja kyllähän olikin hiljaista🤨....ja korvat lepäsivät🙂....

Ja voitte vaan kuvitella kuinka omat koiramme nauttivat, kun saivat valloittaa jälleen vapaasti oman kotinsa😉.

Puuhamaa ja kasvattajat kiittävät ja kumartavat loistavan mukavasta viikonlopusta, ilman pentuja ja heidän omistajiaan ei tämä olisi onnistunut.

Ainoa ikävä asia oli, ettei Bertta Helsingistä, Jane Jyväskylästä, Rocky Artjärveltä, Lex Viialasta ja Kaapo Enosta päässeet viettämään mukavaa viikonloppua kanssamme.....

Vapaata keskustelua Puuhamaan terassilla...

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

28.05 | 21:30

Ihana Fiia, Lempi on äitinsä tytär, perinyt äitinsä taidot 😊

...
08.02 | 08:45

onpa tosi kivat kotisivut !!!& komeita koiria !!

...
28.01 | 14:36

Hei,
pitää paikkaansa ja tuossa etusivulla näkyy tiedot. Yhteyttä voit ottaa puhelimitse 040 5755 454 tai 040 8378 255

...
28.01 | 13:07

Hei
Olisin kiinnostunut rotikan narttupennusta. Jostain olin lukevinani, että pentuja olisi tulossa Teille. Asumme Turengissa. Rotikka rotuna tuttu.

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS