Faustfechter Galigula alias Ali

Syntynyt: 20.12.1992

Nukkui pois: 07.11.2003

Emä: Sherofein Brandy     ❤     Isä: Finnweilers Max

http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=SF03975%2F93&R

Saavutukset: Kellokisat -97 rotumestaruus pronssi
              FIN KVA ( Haussa )
              Useita SM edustuksia haussa

Ali oli meidän koiralauman ehdoton johtaja, joka siirtyi autuaimmille metsästysmaille 07.11.2003.
Jo pentuna Ali osoitti erikoisia piirteitä, jotka ainakin allekirjoittajan mielestä oli sellaisia, ettei koskaan enää ottaisi toista koiraa ja kuinkas kävikään.
Hauskimmat, joskin silloin kaikkea muuta kuin hauskat 🙂 muistot ovat Alin nuoruusvuosilta.

Ali oli mestari lukkojen avaaja, mitkään keinot eivät Alia pysäyttäneet.
Siihen aikaan asuimme rivitalossa Klaukkalassa ja tuon tuostakin naapurit metsästivät pientä rottweilerpoikaa ja toivat kotiin karkulaisen. Silloin se oli emännästä aika kiusallista, kun ei löytänyt keinoja pitää poikaa aisoissa.
Mikäli Ali jäi yksin kotiin, oli ilkivalta varma nakki, mm. roskikset tyhjennetty ja tutkittu sisältö, unohdetut ruuat pöydältä oli syöty jne. Ja koska tämä oli jatkuvaa, niin eräänä kauniina päivänä ajattelimme laittaa Ali saunan pesuhuoneeseen. Asensimme oven kahvan alaspäin siten, että kahvaa nostaessa ovi aukeaa. Ovessa oli lapsilukko, jonka käänsimme ulkopuolelta lukkoon ja näin uskoimme, että voimme turvallisin mielin lähteä asioille.

Asiaahan piti heti kokeilla, joten ei muuta kuin lasten kanssa hiekkalaatikolle, ja noin vartin kuluttua menin katsomaan, kuinka pieni mies jakselee "uudessa" huoneessaan, niin kyllä hämmästykseni oli suuri, kun Ali tuli minua vastaan ulko-ovelle tyytyväisenä töpöään heiluttaen, kuin sanoakseen: " Enkös ollutkin taitava?" Ja näin Ali tuli lukkojen takaa vapauteen ja meidän oli todettava: " ota Ali mukaan, mikäli haluat välttyä siivoamiselta ".

Ali ei ollut paha poika, mutta se toiminnan halu, jos vahingossa oli jäänyt tiskipöydälle likaisia astioita, niin ne löytyivät takuu varmasti alakerrasta puhtaina nuoltuina ja aina EHJINÄ 🙂
Ja Alille ei riittänyt, että nostetaan etutassut pöydälle ja kurkotetaan, vaan meidän koiruus hyppäsi kokonaan tiskipöydälle. Monesti mietimme, mittasimme ja tulimme siihen tulokseen, että joka kerta hypätessään pöydälle Ali lyö päänsä tiskikaappiin, mahtoi olla monta kuhmua päässä. Täytyi siis olla kova kallo, kun ei välittänytä kivusta ja kovapäinen kun aina vaan meni, vaikka sattui.

Eräänä kauniina päivänä, kun jälleen jätimme Alin yksin kotiin, tyhjensi hän tapansa mukaan roskiksen ympäri asuntoa Tähän kyllästyttyään, näki Ali hienosokeripaketin tiskipöydällä ja tottahan lamppu syttyi pienen pienissä aivoissa. Näin sitten Ali haki hienosokeripaketin ja vei sen olohuoneeseen, otti paketin pohjasta kiinni ja ravisti. Niinpä sokeri levisi pitkin olohuoneen lattiaa, jolla oli karvamatto. Ja voi sitä riemua, kun tätä herkkua pääsi nuolemaan ja tottahan tassutukset tuli kaupan päälle.
Voitte kuvitella, kun koira kulkee huoneesta toiseen tahmeilla tassuillaan, niitä tassunjälkiä oli joka paikassa. Tullessani kotiin, Ali otti minut iloisesti vastaan kertoakseen kuinka hauskaa oli ollut ja minulta meinasi hymy hyytyä, kun näin kaaoksen. Ei auttanut kuin aloittaa siivoaminen, eikä muuten riittänyt moppaaminen, vaan jouduin juuriharjan kanssa pesemään asunnon lattiat.

Alin mielipuuhaa oli myös säikytellä ihmisiä. Kun meille tuli vieraita, otti hän heidät ilolla vastaan ja kerjäsi rapsutuksia. Niitä saadessaan, kuului syvä rintaääni ja tietenkin rapsuttaja säpsähtää moista ääntelyä. Ali oli sitten rinta rottingilla, kun sai jälleen osoittaa suuren miehisyytensä.

Haikeana muistamme näitä "hauskoja " kolttosia ja sitä kuinka paljon Ali nautti yhteisistä harrastuksista isännän kanssa. Mukavinta oli henkilöetsintä ja sen patukan löytyminen maalimieheltä.
Tottis ja esineruutu oli Alin mielestä sivuseikka.

Alussa sanoinkin, että vannoin, ettei ikinä toista koiraa 😀 kuitenkin Alin ollessa vuoden ikäinen tuli Manne Alin kaveriksi.
Alin elinaikana ( 11 vuotta ) taloudessamme oli monta rottweileria ja Ali oli erittäin hyvä ja oikeudenmukainen lauman johtaja. Tätä paikkaa on erittäin vaikea muiden täyttää, mutta se onkin sitten jo toinen tarina.

Ali siirtyi koirien taivaaseen 7.11.2003

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.

minna | Vastaa 06.05.2013 16.57

Yksi parhaimmista hakukoirista mitä olen ikinä nähnyt.

Jaana 06.05.2013 20.43

Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

28.05 | 21:30

Ihana Fiia, Lempi on äitinsä tytär, perinyt äitinsä taidot 😊

...
08.02 | 08:45

onpa tosi kivat kotisivut !!!& komeita koiria !!

...
28.01 | 14:36

Hei,
pitää paikkaansa ja tuossa etusivulla näkyy tiedot. Yhteyttä voit ottaa puhelimitse 040 5755 454 tai 040 8378 255

...
28.01 | 13:07

Hei
Olisin kiinnostunut rotikan narttupennusta. Jostain olin lukevinani, että pentuja olisi tulossa Teille. Asumme Turengissa. Rotikka rotuna tuttu.

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS